Tavaroiden taikamaailma

Osta! Hanki! Vielä ehdit! Uutuus! Maailma on kuluttajan. Haluan hankkia kaiken, omistaa koko planeetan. Tämäkö on ainoa voima joka pitää ihmiskunnan ja jatkuvan kasvun tavoittelun liikkeessä.
Miksi ihmiset eivät ole koskaan tyytyväisiä, onnellisia siihen mitä jo on? Aina vain lisää? Ja yhteiskunnassa kyseinen hysteria on hyväksyttyä, jopa suotavaa. Eihän veroja kerry, jos emme kuluta

Mutta tuoko materia onnea? Onko rikkaudet se, mitä elämältämme toivomme? Kun maallinen vaellus joskus loppuu, lienee pakko hankkia hieman suurempi kirstu, että koko omaisuus mahtuu mukaan. Aivan kuten faaraot aikoinaan. Oma kryptakin on siis hankittava, saakohan sen Ikeasta? Tuntuu että ihmiset ovat unohtaneet elämän peruskaavan ja yrittävät hankkia suunnan elämälleen kaupasta. Lasten kasvatuksen hoitaa TV tai PC ja yhteyden pidon FB. Jokainen tarvitsee omaa aikaa, yhdessä olo on out. Perheen jäsenet jurottavat omissa kammioissaan, katsomassa omasta televisiosta samaa ohjelmaa kuin muu perhe, mutta toki yksin. Muutenhan se ei olisi laatuaikaa. Lapset kutsutaan sitten omista huoneistaan ruokailemaan tekstiviestillä ja hyvänyön toivotukset päivitetään twitteriin.

Tavaroista tehdään heikkolaatuisempia kulutuksen ylläpitämiseksi. Mitään vanhaa ei taloudelliselta kantilta katsottuna kannata korjata ja ketä nyt ekologia kiinnostaa. Ei sen kummempaa, vanha meni rikki, ostetaan toki uusi. Entisen voi viedä kaatopaikalle. Poissa silmistä, poissa mielestä. Kukaan ei vain tunnu muistavan, että jätteetkin on sijoitettava jonnekin. Pian hukkumme omiin jätteisiimme, ellei nyt pian keksitä että nekin voi toimittaa johonkin kehitysmaahan. Tietyissä tuotteissa näin jo toimitaankin. Siellähän ne vasta hyvin ovatkin piilossa, jossain sopivan slummin nurkilla. Vaikka sekin on jo fakta. Valitettavasti. Brasiliasta jäteslummeja jo ainakin löytyy, tosin ilmeisesti vain omista jätteista. Mutta tottuneina he voisivat varmaan ottaa omammekin, eihän ne heitä haittaa.

Haluaisin kovin auttaa ihmiskuntaa ja maailmaamme pääsemään eteenpäin ja työtää koko porukan kestävyyden kelkkaan. Pyrkisimme yhdessä lannistamaan markkinavoimat ja antamaan koko kulutusjuhlille valomerkin. Kukaan ei vain tunnu muistavan ettei kaiken tarvitse olla uusinta, myös vanhakorjattu ajaa asiansa. Asiat jotka vaativat jatkuvaa päivitystä ja uuden tuotteen ostoa tulisi laittaa pannaan. Ei teknologiassakaan tarvitsisi palata vanhempaan, kehitettäisiin vain nykyisestä kestävämpää ja sovelluksista vähemmän kaupallisia. Tekisimme maailmasta yhdessä oloon tähtäävän lintukodon, emme eristyskapseloitua oman hyvän linnoitusta.

Totta. Ajatukset ovat utopistisia ja naiiveja, mutta niissä piilee totuudensiemen. Oman navan tuijottamisen on loputtava ja yhteisöllisyyden ja kestävyyden noustava, muuten olemme tuhoon tuomittuja. Kun rakkaus, yhteisöllisyys ja välittäminen ohjaisivat maailmaa, emme tarvitsisi kammioita.

Hitaasti kypsennettyä

Olen huomannut muuttuneeni ihmisenä. Se on kai aivan normaalia, pään sisältö ei voi pysyä vuodesta toiseen täysin samana. Ajattelen asioita ja asioista tavalla, joka miellyttää itseäni. Omituinen lause, mitähän sekin tahtoo tarkoittaa.
Ehkä tarkoitan sitä, että pystyn olemaan sinut päätösteni ja puheitteni kanssa. Joskus aikaisemmin saatoin miettiä asiat toisella tapaa kuin ne sitten lopulta toteutin. Jotenkin elämä, maailma ja ajatukset ovat selkiytyneet päässäni, pystyn hahmottamaan kokonaisuudet. Olen oppinut elämään. Omituista tekstiä, edelleen.

Ehkä oma elämän filosofiani on alkanut selkiintymään. Tiedän, mitä oikeasti haluan. Päämäärätön ryntäily on jäänyt pois, pysyn kasassa. Oudolla tavalla elän koko ajan hetkessä, vailla suunnitelmaa, mutta silti tuntuu kuin tietäisin koko ajan käsikirjoituksen jota seurata. Hallittu kaaos lienee liian voimakas ilmaisu. En räpellä koko ajan kaikkea, vaan näen elämässä selkeän kokonaisuuden. Liiallinen asioista huolehtiminen ja stressaaminen on jäänyt miltei pois, tilalle on tullut ajatus; Elämä on liian lyhyt murehtimiseen.

Olen hyväksynyt suurelta osin sen, että kaikki vain tapahtuu. Kaikelle on paikkansa ja tarkoituksensa. En vieläkään usko minkään suuremman voiman tai Jumalan ohjaavan meitä. Ennemminkin olemme osa suurta peliä, jota kukaan ei voi voittaa. Mitä nopeammin havaitset pelin ja opit sitä pelaamaan, sen pidemmälle pelissä pääset. Lopullista voittoa pelistä et voi saada, ainoastaan riemun jokaiseen päivään opittuasi nauttimaan siitä mitä sinulla jo on.

Ehkä hieman liioittelin aluksi, en minä aivan täysin ole oppinut elämään noin. Joskus sopivassa tilassa epäily ja kiukku saa vallan. Silloin pilkahtaa esiin huoli. Huoli, joka haluaisi tuoda mukanaan myös toverinsa. Ne saan yleensä painettua alas helposti.
Kiukku taasen purkautuu muihin ihmisiin, valitettavasti. Saatan tiuskia, korottaa ääntäni tai komennella liikaa. Sen piirteen haluaisin tyystin pois. Minä tulen elämään koko elämäni heidän kanssaan, jotka siitä saavat eniten kärsiä. Eli voisin kai yrittää tehdä yhteisestä tulevaisuudestamme helpomman pitämällä kiukun kurissa. Mutta on mahdotonta tulla täydelliseksi, jokin puute aina jää. Mutta vähentää voi aina, pyrkiä saamaan itsensä hallintaan.

Hyvähän se on kuitenkin, että olen edes hiukan kehittynyt. Olen oppinut nauttimaan arjesta ja elämästä. Pitää vain muistaa muutama perusasia. 1. Mikään ei ole itsestäänselvää. 2. Asioilla on tapana järjestyä. 3. Nauti siitä mitä sinulla on. Näillä ohjeilla pääsee jo pitkälle, mutta tärkeintä on hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja rakastaa itseään sopivasti. I love me.