Takaisin ääneen hiljaisuudesta. Minä olen minä.

Tuli vietettyä hiljaiseloa. Syytä en tiedä, ehkä osin omat ahdistukset, osin elämän hektisyys. Tai mahdollisesti ei vain kiinnostanut. Tuntui, ettei ole mitään sanottavaa. Oli miten oli, nyt tulee jotain. Varokaa.

Minä olen minä. Ja ajattelen mitä haluan.Teen, kuten parheeksi näen. Hyvin usein erilailla kuin muut. Mutta se on väärin. Tämän mielipiteen olen löytanyt ympäriltäni viime aikoina usein. Olen pyrkinyt elämään omien ajatusteni mukaan ja toimimaan maailmassa niin kuin oma järkeni sanoo. Monelle ihmisille se tuntuu olevan jonkinlainen uhka. Ilmeisesti se, ettei toimikkaan kuin lammas, ja tee sekä ajettele muiden tavoin, luo sen uhkan. Ainoastaan armoton ryhmän tapoihin alistuminen on oikein. Jos teet kuten itse haluat, sinut yritetään jyrätä.
Mutta mistä tämä johtuu? Onko omat ajatukset ja niiden esittäminen rikollista? Onko ainoa tapa alistua? Ehkä.

Syyt käyttäytymiseen löytynevät ihmisten epävarmuudesta. Pelätään, että yksin kulkija onkin oikeassa. Menettää omat kasvonsa, kun huomataan erehtyväisyys. Tai toisaalta, ei uskalleta sanoa omaa mielipidettä, väärässä olemisen pelossa. Ensimmäinen vaihto-ehto koskettaa varmaankin eniten ryhmien mielipidevaikuttajia. Pelko aseman menettämisestä. Jälkimmäinen koskettanee joukkojen hiljaisia ajattelijoita. Heitä, joilla on ajatuksia, mutta niitä ei uskalla tuoda julki.

Ei omissa ajatuksissa ole mitään väärä. Ei ketään tulisi tuomita omana itsenään olemisesta. Ihmiskunnan elämä helpottuisi huomattavasti, kun kaikki edes yrittäisivät suvaita toisiaan ja elää sopusoinnussa toistensa kanssa. Tiedän, ajatteluni on lapsellista. Mutta ehkä oma esimerkkini näyttää edes yhdelle ihmiselle, ettei omat ajatukset ja omana itsenä oleminen olekkaan niin paha. Ehkä yritän parantaa maailman ihminen kerrallaan. Tai edes sen yhden. Itse en suostu alistumaan.

Tosin omaan julistukseeni on aina kuulunut, ettei kukaan voi neuvoa toista, kuinka tulisi elää. Kertoa, että minun tapani toimia on ainoa oikea. Omaa elämääni, ja sivussa hiukan muidenkin, seuranneena sanoisin, elämän eläminen oikein ei ole ehkä se kaikkein helpoin tehtävä. Toisen elämässä kaikkein suurin virhe on toiselle aivan mitätön, ja päin vastoin. Eli ehkäpä tämäkin tarina on aivan turha ja ryhmässä se järki asuu. En tiedä. Ja en varmaan tule tietämäänkään.